Pelaamisen pelätään usein eristävän ihmisiä ja huonontavan heidän sosiaalisia taitojaan. Monen mielestä pelit ovat nörttien puuhaa, eivätkä voi ymmärtää, miksi joku käyttää niin paljon aikaa ruudun töllöttämiseen (tai ainakin näin oli vielä joskus).
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Itse muistan lapsena parhaimpien pelikokemuksien joukkoon kuuluvan Bubble Bobblen pelisessiot. Bubble Bobblessa oli selvästi sellaisia elementtejä, että kaksinpelimoodissa yhteen hiileen puhaltamisesta oli hyötyä molemmille vaikka periaatteessa saatettiin kilpailla toisiaan vastaan.
Joskus jonnekin ylimmälle tasolle pääsi vain puhaltamalla kuplia toisen alle. Yhteistyö oli mielekästä ja kuului pelin luonteeseen.
Toinen yhteisöllinen peli menneisyydestäni on Wizard of Wor (c64). Visuaalisesti hyvinkin köyhä, mutta kaksinpelinä mainio ja joskus hyvinkin pelottava. Pelin yhteisöllisyys ei jäänyt kahdenpelaamiseen vaan muistan serkkujeni kanssa pelanneeni siten, että kaksi liikutti hahmoja ja kolmas oli haukankatseena, jos pelaajat eivät meinanneet huomata jotain hirviötä. Eipä ollut kovin hiljaista pelaamista...
Tony Manninen ei kuitenkaan valitetttavasti puhu Bubble Bobblesta tai Wizard of Worista vaan kertoo LeipesiPodcastin viidennessä lähetyksessä eScape –pelin tutkimuksesta ja siitä, mitä tämän kollaboratiivisen pelin suunnitteluun kuului.
Kommentit